Amsterdam on yksi tunnetuimpia ja suosituimpia kaupunkikohteita Euroopassa. Suosio ei ole yllätys, sillä Amsterdamissa on paljon nähtävää, koettavaa ja tehtävää. Sen lisäksi, että Amsterdam on hyvin historiallinen kaupunki, on siellä myös paljon muutakin kuin museoita. Amsterdam on upea ja mahtava paikka lomailla, olit sitten lomailemassa yksin, yhdessä tai vaikka perheen kanssa. Tekemistä löytyy niin ensikertalaisille kuin useamminkin käyneille vierailijoille.
Amsterdamilla on monia eri puolia, joiden näkeminen on mahdollista eri tavoin. Kaupunkiin voi tutustua niin pyörillä, risteilyillä kuin muutenkin kiertelemällä. Tarjolla on mitä erilaisimpia museoita ja nähtävyyksiä sekä paljon tekemistä. Kaupunki sopiikin niin shoppailijoille kuin aktiviteettien etsijöille.
Miten viettää päivä Amsterdamissa
Amsterdamiin on mukava tutustua ihan ajan kanssa. Yksi suosituimpia tapoja liikkua Amsterdamissa onkin pyörillä liikkuminen. Pyörillä liikkuminen mahdollistaa tutustumisen kaupunkiin ja se on helppoa, mukavaa ja jopa hauskaa. Pyöriä on vuokrattavana lähes joka puolella ja pyörät ovatkin olleet hyvin suosittuja turistien keskuudessa. Itsekseen liikkumisen lisäksi erilaisia pyöräilyreittejä ja ohjattuja kaupunki kierroksiakin on saatavilla.
Amsterdamin kanaalit ovat myös hyvin tunnettu käsite. Unescon suojelun alaiset kanaalit ovat hyvä tapa viettää aikaa. Risteilyt kanaaleissa ovat suosittuja ja niiden aikana on paljon erilaista ohjelmaa ja tapahtumia. Risteilyitä on myös erilaisiin vuorokauden aikoihin, eli niille voi osallistua myös lasten kanssa.
Shoppailu Amsterdamissa
Vaikka Amsterdam ei ole niinkään tunnettu shoppailijan paratiisina, on sieltä silti löydettävissä paljon erilaisia shoppailukohteita. Amsterdam onkin hyvin kaupanteon ympärille rakennettu. Amsterdamissa on paljon erilaisia kauppoja sekä ostoskeskuksia ja esimerkiksi myös toreja. Kuitenkin hintataso on hyvin samanlainen kuin Suomessa, eli halpoja hintoja ei ole kannattavaa odottaa. Ostoskeskuksia löytyy esimerkiksi Damrak ja Rokin kaduilta.
Jos olet etsimässä enemmänkin shoppailu kokemusta, etkä niinkään museoita niin De Negen Straatjesin alue on erittäin hyvä valinta. De Negen Straatjesin alueelta löytyy tunnetut Amsterdamin yhdeksän katua. Tarjolla onkin kaupungin kaikkein trendikkäimmät alueet ostoksille. Amsterdamista ja erityisesti de 9 straatjes alueelta voi helposti löytää ihania pikku puoteja erilaisin valikoimin. Amsterdamissa voit ostaa monenlaisia tuotteita, kuten vaatteita, sisustustarvikkeita, elektroniikkaa, cbd (Lue lisää tästä): tä, kosmetiikkaa, kenkiä jne.
Ostoksia voi kuitenkin tehdä mukavasti ihan joka puolella. Esimerkiksi Albert Cuypin markkinat ovat erittäin kuuluisat Amsterdamissa, ja niillä kannattaa vierailla. De Pijpin 100 vuotta vanhalla kadulla onkin mahdollista löytää mitä tahansa. Markkinat ovatkin mahtava tapa tehdä löytöjä.
Amsterdamin museot ja nähtävyydet
Amsterdam on hyvin historiallinen kaupunki ja museoita sieltä löytyy hyvin paljon. Iso osa museoista sijaitsee Museumpleinissa, joten erilaisiin museoihin on helppo tutustua. Kaiken kaikkiaan kuitenkin museoita on Amsterdamissa laidasta laitaan.
Amsterdamista löydät muun muassa seuraavat:
- Rijksmuseum, joka on eurooppalaisten mestariteosten museo
- Van Gogh museo, josta löytyy maailman suurin van Gogh kokoelma
- Anne Frankin talo, kotimuseo sijaitsee samassa paikassa, jossa Anne Frank päiväkirjansa kirjoitti.
- Rembrandtin talo, taiteilijan koti, jossa pääsee tutustumaan muun muassa taiteilijan ateljeeseen.
Amsterdamin punaisten lyhtyjen alue eli Oude Kerk ja De Wallen – hyvin tunnettu alue jo renessanssi taiteestakin. Alue on ollut tunnettu niin prostituutioista kuin coffee shopeistakin. Nykypäivänä tosin liikkeille ei uusia lupia myönnetä ja punaisten lyhtyjen alue on hiljenemässä hiljalleen. Kun yksi liike lopettaa, ei tiedossa ole toista. Kyseessä onkin yksi nähtävyys, sillä Punaisten Lyhtyjen alueen sammuminen päättää myös eräällä tavaalla oman ikonisen aikakautensa.
Amsterdamin yksi ihastuttavimpia nähtävyyksiä on De Hortus eli Amsterdamin kasvitieteellinen puutarha. Se on vuonna 1638 Amsterdamiin perustettu puutarha, jossa kasvatettiin lääkäreille erilaisia lääkekasveja. Nykyisin puutarhassa on yli 6 000 eri kasvia.
Nähtävää ja koettavaa Amsterdamissa on niin paljon, että tämä oli vain pintaraapaisu. Jos Amsterdamiin lähtee, niin siellä on hyvä viettää useampia päiviä, jotta pääsee näkemään ja kokemaan mahdollisimman paljon ja ilman kiirettä.